Tuhkimo (ennakko) Varkaudessa

Tuhkimo (ennakko)
Kommentoi

Rakastettu satuklassikko maustettuna muutamalla höppänällä hahmolla sekä tsiljoonalla kilolla taikapölyä!

Olipa kerran tyttö, jota kutsuttiin Tuhkimoksi. Tuo lisänimi tuli hänen alati tuhkaisista vaatteistaan. Tuhkimon elämä meni pyllylleen kun isä meni uusiin naimisiin. Asuminen uuden äitipuolen ja hänen tyttäriensä kanssa osoittautui kuitenkin vähintäänkin haastavaksi. Nämä kolme turhamaisuuden perikuvaa kun kohtelivat häntä kuin palvelijaa ja lörpöttelivät päivät pääksytysten vain itsestään. Tuhkimolla oli ennen ollut ihan oikeakin etunimi, mutta aikaa myöten ihmiset unohtivat sen.

Lohtua kökköön tilanteeseensa Tuhkimo saa käymällä äitinsä haudalla, sekä varsin yllättävästä suunnasta. Hän ei olekaan yksin! Tuhkimon elämä mullistuu taas, kun eräänä päivänä saapuu tieto, että prinssi järjestää tanssiaiset, joihin ihan kaikki ovat tervetulleita.

Tuhkimo on maailman suosituin satu, josta nähdään Varkauden Teatterissa nyt raikas versio. Sadun draama ja hersyvä komiikka tarjotaan kaikenikäisille sopivana soppana ja lopulta oikeudenmukaisuus voittaa.

Kansansadun pohjalta käsikirjoittanut Helena Anttonen
Laulujen sanat Ville Kiljunen
Laulujen sävellykset Kari Suhonen
Ohjaus Ville Kiljunen
Puvustus Taina Peltomäki

Arvioitu kesto n. 1 h 45 min., sis. väliaika 20 minuuttia.

Tulevat tilaisuudet (16)

Kohdevinkkejä tapahtumaan liittyen

Blogijuttuja aiheesta

Teemat

Tuhkimo (ennakko) - kommentit (0)

profile-image-of-writer
Lähetä