Nuorkka - Tesoman Nuorisokeskus

Kommentoi
Siirry

Tesoman Nuorisokeskus, tutummin "nuorkka" on monipuolinen vapaa-ajanviettopaikka lapsille ja nuorille koulupäivän jälkeen. Kohderyhmänä ovat 9–17-vuotiaat.

Turvallisen ja vaihtelevan toiminnan turvaa kolme alan ammattilaista. Nuorisokeskuksien sääntöihin kuuluu muutama perusperiaate, jotka ovat käytössä kaikissa nuorisokeskuksissamme.

Toimintamme on päihteetöntä, savutonta, tasapuolista kaikkia kohtaan. Nuorisokeskuksissamme on myös kiroilukielto. Nuorkka on myös aktiivinen alueellinen toimija ja olemme mukana erilaisissa tapahtumissa ja yhteistyöryhmissä kehittämässä ja edistämässä tesomalaisten hyvinvointia.

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden nuorisokeskukset sijaitsevat eri kaupunginosissa, mutta niiden tapahtumat ja tilat ovat avoimia kaikille lapsille ja nuorille. Nuorisokeskuksista löytyy monipuolinen välineistö harrastamiseen esimerkiksi biljardipöytä, pelikoneita, lautapelejä jne.

Nuorisotilaa voi myös vuokrata käyttöösi vaikka hauskojen syntymäpäivien viettämistä varten tai omalle harrastusryhmälle. Hinnasto sivun alaidassa Tampereen kaupungin Nuorisotilojen sivulla.

"Nuorkka" - Tesoman nuorisokeskus: Kohmankaari 9, 33310 Tampere. Puh. 0503850227.

Nuorkka - Tesoman Nuorisokeskus - info

Blogijuttuja aiheesta

Tapahtumia aiheeseen liittyen

Teemat

Lisännyt Samu Tuomisto.

Nuorkka - Tesoman Nuorisokeskus - kommentit (0) ja tapahtumat (1)

profile-image-of-writer
Lähetä
Kommentoitavan tavaran
Uusi tuote lisätty: Nuorkka - Tesoman Nuorisokeskus
Samu Tuomisto · kuukausi sitten
| Kommentoi
profile-image-of-writer
Lähetä