Väinämöinen sankariksi 3-vuotiaalle Aino-tytölle?

Väinämöinen ja Aino - Akseli Gallen-Kallela

Oletko lukenut lapselle iltasaduksi Kalevalaa? Sopisiko se luettavaksi 3-vuotiaalle Aino-tytölle? Mitä tarina Väinämöisestä ja vastoin tahtoaan vanhalle miehelle pakkoliittoon annetusta Ainosta merkitsisi lapselle? Se selvisi, kun aloimme lukemaan…

Kalevala iltasatuna

Lönnrötin kansanrunoista kokoamalta kansalliseepokselta tuskin kukaan suomalainen on voinut täysin välttyä. Sitä ajatellessa piirtyy mieleen Akseli Gallen-Kallelan maalaukset ja ehkä hieman raskaat lukuhetket kouluajoilta. Kaikki todennäköisesti muistaa ainakin tarinan – Väinämöisen ja Joukahaisen laulukilpailusta, jossa Joukahainen lupaa vanhalle Väinämöiselle nuoren Aino-siskonsa. Ainohan ei asiasta lainkaan ilostu, ja seuraukset ovat traagiset.

Kalevalan valitseminen iltasaduksi ei ole aivan itsestäänselvyys – ainakaan jos lapsen nimi on Aino kuten noin kymmenellä tuhannella muulla alle kouluikäisellä suomalaisella lapsella. Olisiko Kalevalan lukeminen lapselle lainkaan järkevää? Mitä jos tarinaa lukiessaan vaihtaisi nyt ainakin Aino-neidin nimen lennosta vaikka – ”Anni-Maijaksi”? Vai olisiko parasta valita luettavaksi jokin nykysuomella kirjoitettu”kiltti” Kalevala?

Itse päädyin lukemaan lapselleni alkuperäisessä runomuodossa kerrottua ja kuvitettua ”Lasten kultaista Kalevalaa”. Valinta oli helppo, se löytyi kirjahyllystä – saimme sen joskus lapsen isoäidiltä. Avatessani kirjaa ensimmäistä kertaa, mietin jo hieman etukäteen järveen paennutta Ainoa. Jännittävä kirja minullekin.

Suomalainen supersankari – Väinämöinen – yllättää miehen mallillaan!

Väinämöinen satuttaa polvensa

Väinämöinen satuttaa kirveellään polvensa Lasten kultaisessa Kalevalassa, kuvitus Hannu Lukkarinen.

Väinämöinen tiputti minut nopeasti tuoliltani! Tyttöni sen sanoiksi puki: ”Väinämöinen itkee kokoajan”. Tässähän järkkyi oma maailmankuva suomalaisesta supermiehestä. Tiesittekö? Väinämöinen ei todellakaan ole tunteitaan sisällä pitävä jurottaja, vaan mies, joka ei pelkää näyttää tunteitaan.

”Vaka vanha Väinämöinen tuo tuostakin pahoin pahastui – itki illat, itki aamut, yöhyet enemmin itki”.

Todellakin, Väinämöinen itkee alkuperäisessä runomuotoisessa Kalevalassa toistuvasti ja valtoimenaan. Hän ei myöskään epäröi pyytää apuun äitiään. Ja äitihän tietenkin auttaa!

3-vuotias lapsi osoitti minulle Väinämöisestä aivan uusia puolia. Lapsen tuntui olevan helppo samaistua Väinämöiseen. Heidän elämänsä vaikutti samanlaiselta – laulua, hauskanpitoa, kamppailua, reilua itkua ja avunpyyntöjä kun niin tarvitaan. Hän myös kysyi minulta, että miksi minä en koskaan itke kuten Väinämöinen. Niin, olisikohan lapsen seurassa hyvä silloin tällöin itkeä, kun mahtava tietäjä iänikuinen Väinämöinenkään ei sitä pelkää?

Tule mukaan etsimään parasta lapselle - Reppuli.com.

Kuka sinne järveen tippuukaan?

Kun sitten saavuimme Aino-tyttöni kanssa Väinämöisen ja Joukahaisen laulukilpailuun, alkoi tulla tulkinnassa päätösten aika. Tai pian ainakin – helpollahan Joukahainen ei Aino-siskoaan nimittäin järjestettyyn avioliittoon lupaa, vasta sitten kun on tiukasti kiinni ”suossa suonivöistään” ja ”niityssä nivuslihoistaan”.

Aino erilaisissa Kalevala-kuvituksissa.

Aino-neito eri Kalevala-kuvituksissa. Lasten Kultainen Kalevala (kuvitus: Hannu Lukkarinen), Kalevalan tarinat (kuvitus A. Lindeberg), Akseli Kallen-Gallelan Aino-taru tripyykkimaalaus ja mustavalkokuva kuvittamastaan Kalevalasta (1932) sekä Mauri Kunnaksen erilainen Koirien Kalevala, jossa veteen tippuu Ainon sijasta Väinämöinen.

Lopulta meidän Kalevalassa seikkaili kyllä ihan oikea Aino-neito. Hän tippui järveen ja karkasi sitten Väinämöiseltä kalaksi muuttuneena vielä toiseenkin kertaan. Aino oli lapselleni yksi henkilö tarinassa muiden joukossa – joka hän tarinan edetessä kertoi aina leikisti olevansa. Suurimman osan ajasta hän osoitti sormella partaista miestä ja kertoi olevansa Väinämöinen, myöhemmin sitten Louhen emäntä, pikku mies, pikkupoika, Pohjan neito ja Seppo Ilmarinen… Lapsen Kalevala-tulkinta ei kärsi aikuisen ennakkoluuloista.

Vapaaehtoisesti sänkyyn nukkumaan!

Yllätyksekseni 3-vuotias lapsi alkoi innolla odottaa vanhalla suomella kirjoitetun Kalevalan lukemista! Hän jopa kävelee itse sänkyynsä kuuntelemaan Kalevala-iltasatua – siis ilman erillistä suostuttelua tai komentelua!

"Olen mie mokoma miesi, uros pieni veen väkeä. Tulin tammen taittamahan, puun murskan murentamahan.", pikku mies (Lasten kultainen Kalevala; kuvitus Hannu Lukkarinen).

”Olen mie mokoma miesi, uros pieni veen väkeä. Tulin tammen taittamahan, puun murskan murentamahan.”, pikku mies (Lasten kultainen Kalevala; kuvitus Hannu Lukkarinen).

Palasimme jo ensimmäisellä lukukerralla uudelleen ja uudelleen lukemaan pikkumiehestä, joka tuli paikalle ja kaatoi ison taivaan katon peittävän tammen. Siis sellainen peukaloisen kokoinen mies, jota lapsi vertaa omaan peukaloonsa ja leikkii olevansa. Kiitos tämän Kalevala-version lukukokemuksesta kuuluu myös Hannu Lukkarisen hienolle kuvitukselle, joka jättää sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle.

Itse tapasin Kalevalassa paljon henkilöitä, olentoja ja tarinoita, joita en tiennyt olevankaan. Ne, jotka kuvittelin muistavani, pääsivät aina jollain tapaa yllättämään. Ja me olemme lukeneet nyt vasta pari osaa kuusiosaisesta Kalevalasta – Kullervot ja Antero Vipuset ovat vasta tulossa.

Tarinoista voi huomata myös Tolkienin kirjoista tuttuja tunnelmia – Väinämöisen olemuksessa ja tarinan käänteissä on paljon tuttua. Kielitieteilijänä Tolkien opetteli suomenkielen voidakseen lukea alkuperäiskielisen Kalevalan – sai vaikutteita ja kehitti sitten oppimastaan kielen haltijoilleen.

Vanha suomenkieli ”koukuttaa” sekä lapsen että aikuisen

Vanha suomenkieli onkin yllättävän viihdyttävää luettavaa! Arkikäytöstä poistuneet taivutusmuodot – katselevi, kääntelevi, ajattelevi, taittamahan, hävittämähän – tekevät ääneen lukemista kiinnostavalla tavalla haastavaa. Ihan mutkatonta se ei ole, mutta ratkoimme ja arvailimme tarinan kulkua lapsen kanssa yhdessä ääneen eteenpäin.

Luin kirjaa säe tai pari kerrallaan – ”Mi sinä olet miehiäsi, ku kurja urohiasi, vähän kuollutta parempi”. Tarvittaessa selitin selkeällä puhekielellä sisältöä lapselle ja itselleni (noin joka kolmas säe). Vanhaa kieltä lapselleen ja itselleen auki puhuessaan kehittyvät myös omat tarinankerrontataidot, siis sellaiset väinämöismäiset laulutataidot. Runomuotoisen Kalevalan lukeminen oli meille jonkinlainen yhdistelmä vanhan suomen lausuntaa, omin sanoin tarinan kerrontaa ja lapsen kanssa yhdessä tulkintaa. Ja sen jälkeen nukkuminen tuntuu onnistuvan hyvin!

Niin, siis sopiiko se Väinämöinen 3v. Ainolle sankariksi?

Kalevala sopii hyvin iltasaduksi ja Väinämöinen sankariksi – ainakin tälle 3-vuotiaalle Ainolle ja hänen isälleen! Lapset ovat erilaisia ja eri aikaan eri vaiheissa. Tämä lapsi tuntuu olevan juuri nyt otollisessa iässä Kalevalan maailmaan taikoineen. Vielä muutama kuukausi sitten – hän ei olisi pysynyt runon mittaa paikoillaan, mutta nyt kuunnellaan, pohdiskellaan ja mietitään asioita.

Molemmat nauttivat täysin rinnoin Kalevalan maailmasta. Kansan suussa eläneet tarinat jatkavat elämäänsä – illalla päästään Väinämöisen, Seppo Ilmarisen ja Lemminkäisen kanssa ryöstämään Sampoa Pohjan perukoilta! Vaikka lapsi toistuvasti ihmetteleekin, miksi Seppo Ilmarinen ei tee toista Sampoa Väinämöiselle, niin saisi Louhi pitää omansa.

Kalevala iltasatuna

*****
LISÄTIETOJA:
Tarjolla on monta erilaista Kalevalaa runomuodossa ja nykysuomella, jos vanhan kansan kieli tuntuu liian vieraalta. Erilaisia versiota vanhoilla kirjasimilla, jos vaihtoehtoisesti haluaakin lukemiseen salapoliisimaista haastetta.

    Runomuotoisia:
    • Lasten Kultainen Kalevala. Kuusiosainen kirjasarja (Väinämöisen seikkailuja, Pohjan neidin kosijat, Lemminkäisen seikkailuja, Leimminkäinen ja Pohjolan väki, Kullervon tarina ja Sammon ryöstö). 1978. Toim. Aili Konttinen, Kuvitus Hannu Lukkarinen. Porvoo: WSOY. Tässä jutussa lapsen kanssa luettu kuvitettu versio Kalevalasta - ilmeisesti tästä ei ole tehty enää vuosiin uusintapainosta.
    • Kalevala. Toim. Jalo Kalima, O. Manninen, kuvittanut ja painatustyön suunnitellut. Akseli Gallen-Kallela. 1932 (näköispainos). EU:ssa: WSOY.
    • Kalevala netissä. Elias Lönnrot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 25.2.2015.
    • Elias Lönnrotin alkuperäiset Kalevalat (ks. lisää: Kalevala seuran sivuilta):
      • Sikermä Kalevala (1833)
      • Runorukous Väinämöisestä / Alku Kalevala (1833)
      • Vanha Kalevala (1835)
      • Uusi Kalevala(1849); tämä on se tunnetuin 50 runoa sisältävä Kalevala.
      • Koulu-Kalevala (1862)
    Nykysuomeksi kirjoitettuja ja kuvitettuja Kalevala-laitoksia lapsille:

2- ja 6-vuotiaitten tyttöjen isä.

Kommentit

  1. sanna sanoo

    Kiva kun olette taas palanneet blogin pariin! Mielenkiintoinen juttu! Pitääpä kokeilla oman 3-vuotiaan Aina tytön kanssa. :)

Vastaa